RASKAAT ILMATORJUNTATYKIT

76 ItK/14 PK (Putilov)

Tykkejä löytyi kaksi Pasilan veturitalleilta vuonna 1926. Tykit otettiin heti Suomenlinnaan perustetun Ilmapuolustuskomennuskunnan käyttöön. Ensimmäinen ilma-ammunta suoritettiin Putilovilla 16.9.1927 Suomenlinnan Länsi-Mustasaaressa. Tykit olivat mukana talvi- ja jatkosodassa.

76 ItK/02/34 OK (Obuhov)

Kahdeksan vanhaa Canet-mallista merikanuunaa muutettiin Suomessa ilma-ammuntaan sopiviksi vuonna 1934. Tykeistä perustettiin nelitykkiset kiinteät patterit Helsinkiin ja Jyväskylään. Sotien jälkeen tykit luovutettiin rannikkotykistölle.

76 ItK/16 V (Vickers)

Englanti lahjoitti Suomelle maaliskuussa 1940 vuoden 1916 mallisia Vickers-tykkejä 24 kpl. Tykeissä oli vanhanaikainen kierrelukko ja siitä johtuen hidas tulinopeus (10 ls/min). Raskaiden 6000 kg:n tykkien yksiakselinen ajolaite oli myös kömpelö. Ensimmäiset yksiköt sijoitettiin Ouluun, Vaasaan ja Pieksämäelle.

76 ItK 27, 28 ja 29 (Bofors)

Suomen ensimmäiset uudet raskaat ilmatorjuntatykit ostettiin Ruotsista. Vuosien 1927-29 aikana maahan tuli yhteensä 16 kpl Bofors-ilmatorjuntakanuunaa. Perustetut ilmatorjuntapatterit sijoitettiin Viipuriin. Ensimmäiset 4 kpl vuoden 28 mallia olevat liikkuvat kanuunat annettiin Helsingin suojeluskunnalle koulutuskäyttöön. Luotettavat Boforsit olivat Suomen ilmatorjunnan runkona koko 1930-luvun. Tykit osallistuiva myös Jatkosotaan. Museossa on kolme raskasta Bofors-kanuunaa: kiinteä m/27 BK ja liikkuvat m/28 B sekä m/29 B

76 ItK/34 V (Vickers-Armstrongs)

Voin ylituotanto 1930-luvulla mahdollisti ilmatorjuntatykkien hankinnan Englannista. Suomeen saatiin hankittua 12 modernia raskasta tykkiä ja peräti 9 keskuslaskinta. Tykit sijoitettiin Viipuriin ja Suomenlinnaan. Nämä tykit yhdessä raskaiden Bofors-kanuunoiden kanssa muodostivat käytännöllisesti katsoen talvisodan koko raskaan ilmatorjuntatykistömme. Varmatoimiset tykit osallistuivat myös jatkosotaan.

76 ItK 16/35 BrK (Breda)

Italian sotaministeriö ilmoitti 5.1.1940 voivansa luovuttaa Suomelle mm. 12 kpl Bredan 76 mm:n kiinteitä ilmatorjuntakanuunoita ja niille 24000 laukausta. Talvisodan päättyessä tykkejä oltiin asentamassa kantalinnoitettuihin asemiinsa Tampereelle ja Helsinkiin. Tykit olivat jo saataessa vanhanaikaisia Tulinopeus oli käytännössä vain muutama laukaus minuutissa. Lisäksi käytössä olleet vanhanmalliset kranaatit hidastivat ratanopeutta.

75 ItK/37 Škoda

Suomi osti välirauhan aikana 10.1.1941 Saksasta 20 tykkiä, viisi Škoda-keskuslaskinta sekä 56000 kpl ampumatarvikkeita. Kalustosta perustettiin viisi nelitykkistä ilmatorjuntapatteria. Jatkosodassa pattereita käytettiin erittäin liikkuvasti. Asemapaikkoja oli yhteensä yli sata. Kolme Skoda-patteria oli mukana vielä Lapin sodassa asemapaikkoinaan Oulu ja Kemi. Museossa olevalla kolmella tykillä ammuttiin kunnialaukaukset Suomen marsalkka Mannerheimin hautajaisissa 4.2.1951. Protokollan edellyttämät 19 laukausta ammuttiin taistelukranaatein 42 asteen korolla Hietaniemen rannasta merelle. NH2

88 ItK/37 ja 37K RMB

Suomi hankki ensimmäiset, meillä nimen 88 ItK 37 RMB (“Rämäpää”) saaneet 18 tykkiä v 1943. Niistä muodostettiin kolme kuusitykkistä patteria Helsingin ilmatorjuntaan. Patterien keskuslaskimiksi tulivat ajan parhaat laskimet, Lambdat. Sijoituspaikkoja olivat Santahamina, Lauttasaari ja Käpylän ravirata. Kesällä 1944 solmitun Ribbentropp- sopimuksen jälkeen maahan saatiin runsaasti lisää kalustoa, kaikkiaan 72 kiinteää tykkiä. Uusista pattereista kolme sijoitettiin Helsinkiin ja kaksi Turkuun, Tampereelle ja Kotkaan. Helsingin Kaivopuistoon tuli saksalaisten mallin mukainen suurpatteri, jossa oli peräti 12 tykkiä. 88 ItK /37 oli Suomen paras raskas ilmatorjuntatykki. Kalusto oli koulutuskäytössä vuoteen 1967 asti sekä tämän jälkeen epäsuoran ammunnan varauskalustona vielä 20 vuotta. NH2, UA

KEVYET ILMATORJUNTATYKIT

20 ItK/23 Oe

Sveitsistä vuonna 1926 ostetut neljä tykkiä olivat itsenäisen Suomen ensimmäinen ilmatorjunta-aseiden hankinta. Tykkiä valittaessa sille oli asetettu lisävaatimukseksi panssarintorjuntakyky. 20-luvun panssarivaunut pystyttiinkin tuhoamaan 20 mm:n tykin kranaatein. Pasilan kallioilla suoritettujen koeammuntojen jälkeen vähäisellä ammusmäärällä varustetut tykit annettiin suojeluskunnalle koulutuskäyttöön. Ennen ylimääräisten kertausharjoitusten alkua syksyllä 1939 aseille ostettiin hieman yli 3000 ammusta ja tykeistä perustettiin kevyt ilmatorjuntapatteri. Talvisodan aikana patteri toimi mm. Viipurissa, Kaarnajoella, Kivennavalla, Käkisalmessa ja Ensossa. Kevyt patteri tuhosi 4 ja vaurioitti 13 viholliskonetta. Jatkosodassa tykkejä käytettiin lentokenttien lähitorjunnassa. Yksi tykeistä on ilmatorjuntamuseossa. NH1

20 ItK/35 Br (Breda)

Talvisodan aikana Suomeen hankittiin Italiasta sikäläisen Breda asetehtaan kehittämiä 20 mm:n kevyitä ilmatorjuntatykkejä. Tilatut 48 tykkiä saapuivat maahan helmikuussa 1940. Niitä ei ehditty jakaa rintamajoukoille ennen sodan päättymistä. Myöhemmin aseita ostettiin lisää niin, että niitä oli jatkosodan alkaessa 88 kpl. Breda- ilmatorjuntatykit toimivat sodassa monilla rintamasuunnilla kevyiden ilmatorjuntapattereiden kalustona. NH2

20 ItK/30 ja 38 BSW

Juuri ennen talvisotaa Saksasta hankittiin 50 kpl uusia ja ajanmukaisia 20 mm:n ilmatorjuntatykkejä. Aseet saatiin maahan vielä vuoden 1939 aikana. Sodassa aseita käytettiin etupäässä joukkojen ilmatorjuntaan. Talvisodan aikana niillä tuhottiin 100 lentokonetta. Välirauhan aikana ostettiin Saksasta tykin uudempaa m/38 tyyppiä. Jatkosodassa pyöräjalustalla varustetut BSW-ilmatorjuntatykit olivat pääasiassa keveiden ilmatorjuntapatterien käytössä. Vielä vuonna 1960 Suomen puolustusvoimien ilmatorjunta-aseistukseen kuului 142 BSW-tykkiä ja vasta 80-luvulla tykit poistettiin varauskalustosta.

20 ItK/40 VKT

Juuri ennen talvisotaa Valtion Kivääritehtaalla suunniteltiin ja valmistettiin prototyyppiasteelle 20 mm:n kaksoisilmatorjuntakonetykki. Sodan ajan olosuhteet vaikeuttivat sarjatuotannon käynnistymistä ja vasta vuosina 1943-44 tehtaalta tilatut 170 tykkiä voitiin jakaa joukoille. Sotatoimissa “ Vekotin” osoittautui erääksi parhaimmista 20 mm:n aseista. Tykki oli koulutuskäytössä aina 1970-luvun puoliväliin asti.

20 ItK Madsen

Tanskalaisen Madsen-tehtaan 20 mm:n tykki oli varsinainen monikäyttöase. Panssarintorjuntaan ja suora-ammuntaan oli matalalla pyöräjalustalla varustettu versio. Ilmatorjuntaan voitiin käyttää kolmihaaraisella yleislavetilla varustettua versiota, kun lavetti nostettiin korkeaksi. Tykkejä oli eri versioina käytössä jatkosodan loppuvaiheessa yli 300 kpl. Sodan kestäessä Madsen-tykeistä tuli yhä selvemmin meri- ja rannikkopuolustusjoukkojen ase.

20 Itkiv/39-44 (VKT)

Ase on alun perin suunniteltu panssarintorjuntaan. Jatkosodan asemasotavaiheessa vihollinen alkoi häiritä taistelujoukkoja maataistelukoneilla. Nämä lentokoneet olivat niin vahvasti panssaroituja, ettei kivääri-ilmatorjunta niihin tehonnut. Tällöin joukot ryhtyivät oma-aloitteisesti käyttämään panssarintorjunta-asetta ilmatorjuntaan. Vuonna 1944 aloitettiin Valtion Kivääritehtaalla itversion valmistus. Varsinaisina it-erikoisosina olivat pystypaalun päähän ruuvilla kiristettävä metallinen holkki, siihen liittyvä kiväärin kiinnityshaarukka sekä ilmatorjuntatähtäin. Sarjatulta ampuvassa kiväärissä oli kiinteä iskuri sekä joustinlaitteet. Sotien jälkeen itkiväärit olivat prikaatien ilmatorjuntakomppanioiden koulutus- ja varausaseina.

40 ItK/15 V (Vickers)

Tykki on Maxim-konekiväärin suurennettu kopio. Vuonna 1923 puolustusministeri V P Nenonen ilmoitti yleisesikuntaan, että ministeriön varastossa oli neljä Vickersin 40 mm:n tykkiä. Näistä ilmatorjuntatykeistä kehkeytyi armeijassa korkean tason riita. Lopulta kaksi tykeistä varattiin Punkasalmen rautatiesiltojen suojaukseen ja kaksi tuli laivaston käyttöön. Tykillä on suoritettu ilma-ammuntakokeiluja Suomenlinnassa 1920-luvun loppupuolella, mutta asetta ei otettu ilmatorjuntajoukkojen käyttöön. Talvisodan aikana tykit olivat rannikkotykistön käytössä.

40 ItK/38 B (Bofors)

Suomeen hankittiin keväällä 1939 esimmäiset yhdeksän 40 ItK B-tykkiä. Yksi tykeistä meni Valtion Tykkitehtaalle mallitykiksi lisenssivalmistusta varten. Hankintoja jatkettiin eri maista ja vuonna 1941 alkoivat valmistua ensimmäiset kotimaassa tehdyt tykit. Kaikkiaan Valtion Tykkitehdas valmisti Bofors-tykkejä 75 kpl. Tykit osoittautuivat jo talvisodassa maineensa veroisiksi. Niillä tuhottiin 128 lentokonetta. Viiden sotavuoden aikana 40 mm:n Boforseilla pudotettiin yli 500 viholliskonetta. Sodan päättyessä Suomella oli näitä aseita yhteensä 288 kpl. Ne oli tehty viidessä eri maassa. Varsinainen ase oli kaikissa samanlainen, suurimmat eroavuudet olivat laskimissa ja tähtäimissä.

37 ItK/39 (Sotasaalistykki)

Tykki on Neuvostoliitossa tehty 40 mm:n Boforsin pienennetty versio. Aseesta tuli kaliiperiluokkansa pääase puna-armeijalle. Tykkiä valmistettiin sodan aikana lähes 18000 kpl. Suomalaiset tutustuivat aseeseen jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Karhumäki- Poventsa tien varressa oli toimintakuntoinen tykki, joka otettiin välittömästi käyttöön. Ammuksia oli kuitenkin niin vähän, että tykki luovutettiin pian Karhumäessä varikolle.

37 ItK/37 RMB

Suomeen tuli erehdyksessä kesällä 1944 viisi käytettyä kiinteälavettista tykkiä ja niihin runsaasti ampumatarvikkeita. Tykeissä oli saksalainen Saharanruskea väri. Aseet olivat huollon tarpeessa joten ne toimitettiin varikolle. Sota ehti loppua ennen kuin aseet saatiin kunnostettua. Tykkien ilma-ammunnan laskin oli ampumaopillisesti edistyksellinen. Niinpä sotien jälkeen laskinta tutkittiin tarkasti ja siitä saatiin uusia viitteitä maalin ennakkopisteen määrittämisessä.

30 ItK/62 HS (Hispano-Suiza)

Sauvasuunnattava, polttomoottorikäyttöinen Hispano aloitti ilmatorjunta-aselajissa aivan uudentyyppisen koulutusvaiheen. Tykin Galileo-laskinkonstruktio ja sauvasuuntaus vaativat tykin ampujalta erityisiä taitoja. Sauvasuuntaajien koulutus oli vaativaa. Tykin polttomoottori antaa voiman hydraulisille pumpuille, joiden avulla tykkiä käännetään. Putken liikkeen kulmanopeudet välitetään jatkuvasti tykkilaskimelle. Ilmamaalin etäisyytenä käytetään vaihtopisteen etäisyyttä. Ampumaopillinen ratkaisu muistuttaa saksalaisen 37 ItK/39 RMB laskimen periaatetta. Sveitsiläisiä Hispano tykkejä tuli ilmatorjuntajoukoille 1962-1964 koulutuskäyttöön.

40 ItK 36/59 B

Vanhoja 40 mm:n Bofors tykkejä modernisoitiin Hispano- mallin mukaisesti. Asennustyöt saatiin loppuun 1964, jolloin 43 tykkiin oli tehty muutostyöt. Tykkeihin oli asennettu polttomoottori, hydrauliset pumput ja moottorit, sauvasuuntauslaitteet ja Galileo-tähtäin- ja laskinjärjestelmä. Varusmieskoulutus tykeillä lopetettiin 1980-luvulla ja tykit poistettiin sotavarustuksesta vuonna 2000.

23 ItK/61 (Sergei)

Nämä tykit tulivat ilmatorjuntajoukoille nopealla aikataululla. Ilmatorjunnan tarkastaja sai asiasta tiedon jälkikäteen kesäkuussa 1967. Suuri määrä aseita saapui maahan vuosikymmenen vaihteessa ja ne otettiin koulutuskäyttöön kaikissa ilmatorjuntajoukko-osastoissa. Myöhemmin aseita on ostettu lisää. Tämä meillä kutsumanimen “Sergei” saanut tykki osoittautui erittäin kenttäkelpoiseksi ja varmatoimiseksi. Tykkejä on modernisoitu Suomessa.

ILMATORJUNTAPANSSARIVAUNUT

40 ItPsv 41

Suomi oli ensimmäinen maa, joka sai käyttöönsä Bofors- ilmatorjuntapanssarivaunuja. Perustettavaan panssari-ilmatorjuntapatteriin hankittiin vuonna 1942 kuusi Landsverk Anti II-vaunua. Ilmatorjuntatykkinä oli Boforsin luotettava 40 ItK käsisuuntauksella. Patterin ensimmäisiä tehtäviä oli panssariprikaatin majoitusalueen suojaaminen ja osallistuminen Äänislinnan ilmatorjuntaan. Panssari-ilmatorjuntapatteri toimi koko sodan ajan Panssaridivisioonan erillisyksikkönä. Sodan jälkeen varusmiehiä koulutettiin vaunuilla vuoteen 1959 asti.

57 ItPsv SU-57-2

Vaunutyypin ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui Moskovan paraatissa marraskuussa 1957. Kun Ilmatorjuntamuseossa oleva panssarivaunu saapui Suomeen lokakuussa 1960, se oli hyvin uudenaikainen taisteluväline. 57 ItPsv:n lavettina on T-54 panssarivaunun alusta, jota on kevennetty poistamalla yksi viidestä telapyöräparista. Ilmatorjunta-aseina on kaksi 57 mm:n kanuunaa. Tornia ja tykkejä käännetään sähköhydraulisesti. 28 tonnia painavan vaunun nopeus on tiellä 50 km/h. Varusmieskoulutus alkoi Tampereen Ilmatorjuntapatteristossa vuonna 1961 ja siirtyi vuonna 1966 Panssariprikaatiin, jonka vaunupataljoonassa ilmatorjuntamiesten koulutus jatkui.

ILMATORJUNTAKONEKIVÄÄRIT

7,62 Itkk/31 ja 31-40

Suomalaisen ilmatorjuntakonekiväärin toimitukset joukoille alkoivat vuonna 1934. Talvisodan alkaessa kaksoisaseita oli valmistettu 137 kpl. Ase on toimintaperiaatteeltaan Maxim-konekiväärin kopio. Suurimmat eroavuudet ovat ilmajäähdytys, metallinen patruunavyö, kiihdytin, joka nosti tulinopeuden kaksinkertaiseksi, sekä ilma-ammuntatähtäin ja -jalusta. Sotakokemukset osoittivat aseen olevan helppo käyttää ja ennen kaikkea se oli nopeasti suunnattava. Ilmatorjuntakonekiväärillä ammuttiin jo talvisodassa alas 57 viholliskonetta. Jatkosodan aikana joukoille toimitettiin konekiväärin parannettua m/40 mallia. Ilmatorjuntakonekivääri oli koulutuskäytössä aina vuoteen 1986.

7,62 Itkk/09-31 (“Urkukonekivääri”)

Neuvostoliitossa rakennettiin Maxim-konekivääristä neljän aseen yhdistelmä ilmatorjuntajalustalle ja varustettiin ilmatorjuntatähtäimellä. Suomalaisten käsiin näitä aseita jäi sotasaaliina sekä talvi- että jatkosodassa. Koska ase oli rakenteeltaan tuttu ja suomalainen kiväärin patruuna sopi siihen, otettiin konekiväärit käyttöön. Suomessa “urkukonekivääreiksi” kutsuttuja aseita oli yli 80 kpl.

7,62 Itpk DA-2

Neuvostoliitossa kehitettiin kuuluisasta “Emma”-pikakivääristä ilmatorjuntaversio jo 1920-luvun lopulla. Kaksoispikakiväärejä valmistettiin 30-luvulla suuria määriä. Suomalaiset saivat aseita sotasaaliina jo talvisodassa. Kun aseet olivat yleensä hyväkuntoisia ja toimintavarmoja, ne otettiin käyttöön.

8,00 Itkk/36

Turun Seudun Kodinpuolustussäätiön ostamat kolme raskasta ilmatorjuntapatteria tulivat maahan talvisodan päättyessä. Tykkien kanssa tuli ruotsalaisia vapaaehtoisia ja heillä oli mukanaan neljä tällaista konekivääriä. Samoin Pohjois-Suomessa taistelleilla ruotsalaisilla ilmatorjuntayksiköillä oli näitä aseita.

AUTOMAATTIJAOKSET

35 ItK/57 Oe + Super-Fledermaus tulenjohtolaite

Sveitsistä 1960-luvun alussa ostetuissa automaattijaoksissa oli tulenjohtolaitteena Super-Fledermaus tutka-keskuslaskin ja tykkeinä kaksi 35 mm:n kaksiputkista ilmatorjuntakanuunaa. Tulenjohtotutka voitiin kiinnittää seuraamaan ilmamaalia automaattisesti. Keskuslaskin laski samanaikaisesti tykeille oikeat ampuma-arvot, joilla ohjattiin tykkien liikkeitä. Jaoksilla voitiin ampua jopa ilman tykkimiehistöä.

57 ItK/60 + RPK-1M1 tulenjohtolaite

Turun Ilmatorjuntapatteristo sai vuonna 1975 Neuvostoliitosta ostetun automaattijaoksen, jossa oli ajoneuvoon asennettu tutka-keskuslaskin RPK-1M1 ja neljä 57 mm:n tykkiä. Järjestelmässä oli omakonetunnistuslaitteet, tutkahäirinnän väistölaitteet, televisiojärjestelmä ja ilmamaalien simulointilaitteet. Automaattijaosten hankinnoilla korvattiin raskaat 88mm:n RMB-tykit. 57 mm:n automaattijaokset poistettiin käytöstä vuonna 2000.