Museolla tapahtuu
Ajankohtaista
Lokakuu:
Suomen Radiohistoriallisen Seuran syyskokous 19.10.
Kokouksen yhteydessä on yleisölle avoin esitelmä klo 12.00 alkaen: DI Jorma Laiho: Television kehitys.
Jorma Laiho on aiemmin toiminut mm Yleisradion teknisenä johtajana.
Kuukausiesitelmä 22.10 klo18.00: Harri Nyman: Arkeologia – Tuusula 11 000 – 1 000 ennen nykyaikaa, Tuusula esihistoriallisena aikana.
Suomen asutuksen pioneerit samosivat jääkauden päätyttyä 11 000 vuotta sitten myös nykyisen Tuusulan alueelle. Tuusulanjärvi oli kapean merenlahden pohjukka ja ensimmäisten asukkaiden tärkein saaliseläin hylje. Meren vetäytyessä elämän merkit muuttuvat satunnaisiksi, mutta 5 000 vuotta sitten Suomen yli pyyhkäissyt vasarakirveskansa jättää Tuusulaan selvät merkit itsestään. Geeniperimästämme jopa kaksikolmasosaa palautuu kyseiseen paimentolaisinvaasioon. Vähälöytöisiltä metallikausilta luento tarjoaa tuoretta tietoa, sillä Etelä-Tuusulassa avataan kaivauskaudella 2024 arvoituksellisen hautaraunio. Entä Tuusulan pysyvän asutuksen juuret, meidän juuremme? Arkeologinen data viittaa 1000 vuoden taa, viikinkiaikaan.
Filosofian tohtori Harri Nyman väitteli suomalais-ugrilaisesta kansatieteestä vuonna 2011. Väitöskirja käsittelee ulkosaariston virkamiesperheitten – luotsien ja majakanvartijoiden – elämäntapaa ja asemayhdyskuntien autioitumista. Nyman on työskennellyt Museovirastossa mm. Rakennushistorian ja Arkeologian osastoilla sekä Kuva-arkistossa ja Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksella. Tutkimuksissaan Nyman on tarkastellut mm. lumitalveen pohjautuvan pohjoisen identiteetin ja ilmastonmuutoksen heijastusvaikutuksia sekä Keski-Uudenmaan paikallisuutta. Tuusulan museossa Nyman on työskennellyt vuodesta 2016. Yleisötyönamanuenssin päätehtäviä ovat peruskoulun kulttuurikasvatus ja Kellokosken sairaalamuseo.
Konsertti 26.10. klo 15.00-16.45, Kaaderikuoro ja Singerit
”Kaaderilaulajat on kadettiupseerien mieskuoro, jossa on laulajia kadetista kenraaliin. Kaaderilaulajat on vaalinut ja kehittänyt kadettien ja upseerien sotilas -ja kuorolauluperinnettä jo 30 vuoden ajan. Kuoron laulua kilvoittaa isänmaanrakkaus, menneiden sukupolvien ja sotiemme veteraanien kunnioitus, kadettiveljeys sekä upseeri- ja kavaljeeriperinteen mukainen kauniimman sukupuolen ihailu ja arvostus. Kaaderilaulajien ohjelmistoon ovat kuuluneet isänmaalliset ja sotilasaiheiset laulut sekä myös serenadit naisille.”
”Singerit on kolmen naisen trio, joka laulaa rakastettuja viihdesävelmiä menneiltä vuosikymmeniltä. Singerien matkassa pääset niin Harmony Sisters -yhtyeen suloisiin lauluihin ja sota-ajan tunnelmiin kuin Metrotyttöjen 50-luvun menoon. Singerit on toiminut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Nykyisessä kokoonpanossa laulavat musiikin ammattilaiset Päivi Jordan-Kilkki, Marina Salonen ja Tuula Saarensola. Trion kanssa esityksissä on mukana pianisti Kimmo Salonen. Vuosien varrella Singerit ovat pitäneet lukuisia omia konsertteja ja esiintyneet monenlaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa yksityiskodeista konserttisaleihin. Konserttimatkat ovat ulottuneet myös Ruotsin suomalaisten keskuuteen. Yhtye on julkaissut levyn ”Muistoissamme Harmony Sisters” (2011).”
Väliajallinen konsertti, LIPUN HINTA 25€. Lipunmyynti: ILMATORJUNTAMUSEO ke-su klo 11-17.
Marraskuu:
Kuukausiesitelmä 12.11. klo 18.00, Harri Nyman: Keskiaikainen Tuusula, Tuusula Anno Domini 1 000 – 1 500.
Kaukjärven – sittemmin Tuusulanjärven – ympäristö on keskiajalla käymistilassa. Kasken poltto ja kiinteä kyläasutus näyttävät leviävän seutukunnalle Hämeestä 1000-luvun alkajaisiksi. Kaukjärven ja Ridasjärven erätalonpojat kiistelevät Jokelan taustassa sijaitsevan Vantaankorvenmaan nautinnasta. Hämeentievarren Tapionkivi lienee muinaishämäläinen seita. Käännekohdaksi muodostuu Hämeen ristiretki 1200-luvulla, Hämeenlinnan ja kirkkojen rakentaminen, ja ruotsinkielisen uudisasutuksen ilmaantuminen hämäläisten naapuriksi. Vuonna 1420 Hans Nacke Nahkelasta (Nackskog) kirjoittaa Tallinnaan lunastaakseen perintönsä. Oliko keskiajalla elänyt Hans ensimmäinen nimeltä tunnettu tuusulalainen …vai sittenkin erämies Tuusa?
Kuukausiesitelmä 27.11 klo 18:00, Toimittajat Kari Kuusela ja Arto Ojanen – Viipurin menetyksestä 80 vuotta – Tähänastiset käsitykset kumoavaa arkistotietoa tykistöstä ja sen ampumatarvikehuollosta.
Esitelmässä kerrotaan uusimpien arkistolöytöjen valossa Viipurin menettämisen aikana sattuneista tapahtumista tykistön ammushuollon parissa. Esitelmä perustuu materiaaliin, joka on ollut aikaisemmin esillä yleislöluentona Museo Militariassa.
Museokortti
Museokortti, pääsylippusi 300 museoon
Poikkea museossa milloin vain! Museokortti on pääsylippusi 300 museoon Ahvenanmaalta Inariin. Pääkaupunkiseudultakin löydät 40 Museokortti-kohdetta.