Ilmatorjuntaohjus BUK M-1

Ohjus 9M38 M1

• Ohjuksen lyhin ampumaetäisyys: 3 km, pisin 35 km
• Ohjuksen toimintakorkeus: 30-22000 metriä.
• Moottori: Yksivaiheinen ruutirakettimoottori
• Ohjuksen nopeus: 1 250m/s (3,5 Mach)
• Ohjuksen pituus: 5,6 m
• Ohjuksen halkaisija: 400 mm
• Lentoonlähtömassa: 690 kg
• Taistelukärjen massa: 70 kg, koostuu räjähdysaineesta (35 kg) ja esisirpaloidusta vaipasta
• Ohjuksen taistelukärjen räjähdyksen tuhoavan alueen halkaisija: 40 m

Ohjus lentää laukaisun jälkeen alkumatkan inertiaohjauksella ohjuslavetilta määriteltyyn suuntaan ennakkoon laskettua pistettä kohti maalin lentoreitillä sen lentosuunnan, lentonopeuden ja lentokorkeuden perusteella. Lennon puolessa välissä ohjus alkaa hakeutua maalista heijastuvaa maalinosoitustutkan säteilyä kohti.

Ohjuksen herätesytytin aktivoituu 30 metrin päässä kohteesta. Ohjuksen taistelukärjen räjähtämisellä on paine- ja sirpalevaikutuksen lisäksi palovaikutus. Ohjuksessa on myös iskusytytin, joka räjäyttää taistelukärjen ohjuksen kärjen osuttua kohteeseen.

23 ItK/61 (”Sergei”)

Neuvostoliitossa valmistettu kevyt mekaanisella tykkilaskimella varustettu kaksoisilmatorjunta-kanuuna. Hankittiin 1960-luvun lopulla. Lisähankinta edellisen DDR:n kansanarmeijan ”jäämistöstä” 1990-luvun alussa. Tykkimalli on edelleen palveluskäytössä.

• Teknisiä tietoja:
• Kaliiperi: 23 mm
• Lähtönopeus: 970 m/s
• Tehollinen kantama: 1 800 m
• Tulinopeus: 2 x 900 ls/min
• Tykkilaskimen (ZAP-23) nopeusalue: 0-300 m/s
• Vyösyöttö: 50 ls/lipas
• Paino: 970 kg

Tykistä on tehty Suomessa modernisoitu versio 23 ItK/95 (Patria Vammas Oy ja instrumentointi Oy), jossa on mm. moottorisuuntaus, laseretäisyysmittari, lämpökamera ja infrapunatähdellä varustettu maalinosoitin. (Kuva modernisoidusta versiosta on SalpItPsto/KarPr:n vitriinissä)

76 ItK/14 PK (Putilov) – Putilovin tehtaan Pietarissa valmistama ilmatorjuntatykki

Vuoden 1918 sisällissodassa taisteltiin rautateiden herruudesta. Rautateiden strateginen merkitys oli tärkeä joukkojen ja kaluston siirroissa. Punaisilla oli käytössään vuoden 1918 tapahtumien aikana 20 panssarijunaa, ja valkoisilla aluksi vain kaksi ja myöhemmin kuusi panssarijunaa.

TEKNISIÄ TIETOJA

• Kaliiperi: 76,2 mm
• Lähtönopeus: 588 m/s
• Tulinopeus: 10-12 ls/min
• Lakikorkeus: 5 500 m
• Koro: -5-+75 astetta
• Ammuspaino: 6,5 kg
• Paino: 1 160 kg
• 2-akselinen ajolaite

Kanuunankuulia alkujaan valmistanut konetehdas perustettiin 1800-luvun ensimmäisinä vuosina Pietariin. Insinööri Nikolai Putilovin mukaan tunnettu Putilovin tehdas valmisti rautatiekiskoja, torpedoveneitä ja vetureita. Ensimmäisen maailmansodan myötä tehdas sai vahvan markkina-aseman Venäjällä tykistön aseiden valmistajana. Putilovin tehdas tunnetaan nykyään nimellä Kirovin tehdas.

Putilovin tehtaan valmistaman tykkivaunun tai ”panssarikopin” tai venäläisittäin ”broneletutskan” eli kevennetyn panssarijunan tykkivaunun kyljessä oli kahdeksan ampuma-aukkoa kiväärimiehille. Vaunun kummassakin päädyssä oli puoliksi avonaiseen asemaan sijoitettuna 76,2 mm:n ilmatorjuntatykki m/1914. Tutkija Ahti Lapin mukaan tykkivaunu oli suunniteltu tulitukitehtävien lisäksi myös ilmatorjuntaan.

Tykkivaunu ja kaksi tykkiä päätyi monien seikkailujen jälkeen valkoisille Kavantsaaren asemalla 25.4.1918. Tykeistä kaavailtiin ilmatorjuntapatteria Antrean rautatiesillan suojaksi. Tykkivaunun tykit varastoitiin sisällissodan jälkeen Pasilan konepajan veturitalliin, josta ne vuonna 1926 ”löydettiin” juuri perustetun Kiinteän Ilmapuolustuspatterin käyttöön. Kapteeni Åke Törnroos kehitti tykkeihin ilma-ammuntatähtäimet sisällissodan melskeiden jälkeen hävinneiden tilalle.

Putilovilla suoritettiin ensimmäinen ilma-ammunta Suomenlinnassa 16.9.1927. Toisen maailmansodan aikana tykeillä ammuttiin 30.11.1939 venäläiskone alas, ja ne olivat todennäköisesti vielä jatkosodan aikana käytössä. Molemmat tykit ovat nykyään Ilmatorjuntamuseon kokoelmissa.