Tuusula sotilaskoulutuksen kehtona 1939-194420,00 €Talvi- ja Jatkosodissa Tuusula oli tärkeässä roolissa sotilaiden koulutuksessa. Tärkeimpiä sotilasopetuslaitoksia olivat jalkaväen upseereiden koulutuskeskus Suojeluskunnan Päällystökoulu, lottia kouluttanut Lottaopisto ja jalkaväen taistelijoita kenttäarmeijan käyttöön valmistanut Jalkaväen Koulutuskeskus 1. Lisäksi paikkakunnalla oli lyhyempiä aikoja monia muita sotilasyksiköitä, joista tärkein oli vuosina 1940 ja 1941 toiminut 3. Sotasairaala. Kunnan viranomaiset ja kuntalaiset antoivat kaiken tukensa puolustuslaitoksen […]
Operaatio Nordlicht35,00 €Näyttävästi kuvitettu tietokirja maailmansodan hyytävästä päätöksestä ja Suomen sotataipaleen viimeisistä kuukausista. Keväällä 1945 sota oli ohi lähes koko Suomessa, mutta Käsivarressa taisteltiin yhä. Saksalaiset miehittivät Kilpisjärven suurtuntureita ja rakensivat viimeistä linnoitusta Norjan puolelle rajaa. Suomalaisten sotatoimet ulottuivat myös naapurimaahan. Olosuhteet luhistuvan Saksan miehittämässä Pohjois-Norjassa vaikeutuivat, ja vankileireillä esiintyi jopa kannibalismia. Sturmbock-menestysteoksen tekijät ovat tutkineet Kilpisjärven […]
Lentäjäritari Rolf Winqvist29,90 €Lentäjäritari Rolf Winqvistin (1919-1944) tarina.
Turun Ilmapuolustuksen Taistelupaikat 1939-194420,00 €TUTUSTUMISMATKA KOTISEUDUN SOTAHISTORIAAN Turku lähialueineen säästyi talvi- ja jatkosodan aikana 1939-1944 suuremmilta tappioilta pommituksista huolimatta. Harva kaupungin asukas kuitenkaan on tietoinen siitä, mitä lähiympäristössä tapahtui sotien aikana. Kaupungin ilmapuolustus taisteli vihollisen ilmahyökkäysten torjumiseksi useassa eri paikassa. Kirjassa esitetään Turun ilmapuolustuksen tärkeimpien paikkojen historiaa pääosin sotapäiväkirjojen ja SA-kuvien avulla. Kirjassa on lisäksi luettelo ilmapuolustuksen muistomerkeistä. Tarkempaa […]
Tavaraluotosta idänkaupan pakkopaitaan Suomen sotilasmateriaalihankinnat Neuvostoliitosta 1959-197015,00 € €Ilmatorjuntamuseo on saanut myyntiinsä tohtori Lauri Vuorisen tuliterän 28.2.2025 julkaistun väitöskirjan ”Tavaraluotosta idänkaupan pakkopaitaan: Suomen sotilasmateriaalihankinnat Neuvostoliitosta 1959-1970. Kirja käsittelee Neuvostoliitosta hankittua sotilaskalustoa kylmän sodan puolimaissa, kun Puolustusvoimat laajensi koulutuskapasiteettiaan, reservin kokoa, sekä kehittyi sodan jälkeisestä niukkuuden vuosista eteenpäin. Vuosien 1959 ja 1970 välillä suurin osa uusista kalustohankinnoista tuli nimenomaan Neuvostoliitosta. Ilmatorjunnan parissa tämä tarkoitti […]
Kouvolan Ilmapuolustuksen taistelupaikat 1939-194420,00 €Ilmapuolustuksen taistelupaikat 1939-1944 kirjasarjan 4. osa on nyt tullut myyntiin: Tutustumismatka kotiseudun sotahistoriaan Kouvola lähiseutuineen säästyi talvi-, ja jatkosodan aikana 1939-1944 suuremmilta tappioilta pommituksista huolimatta. Harva kaupungin asukas on kuitenkaan tietoinen siitä, mitä lähiympäristössä tapahtui sotien aikana. Kauppalan ilmapuolustus taisteli vihollisen ilmahyökkäysten torjumiseksi useassa eri paikassa. Kirjassa esitellään Kouvolan ilmapuolustuksen tärkeimpien paikkojen historiaa pääosin sotapäiväkirjojen […]
TILAUSEHDOT
POSTI:
Posti- ja pakkauskulut kotimaassa ovat normaalisti 9 euroa per kirja. Paketit lähetetään Suomen postin kautta, joten joudumme laskuttamaan kirjapakettien lähettämisestä postin verkkopalvelujen hinnaston mukaan. Jos tilaus käsittää enemmän kuin yhden teoksen, niin postikulut ilmoitetaan asiakkaalle etukäteen. Tarkempia tietoja pakettien lähettämisestä Postin nettisivuilta.
Lasku lähetetään tilaajalle sähköpostitse kirjatilauksen saavuttua museon sähköpostiin museon nettisivuilta. Tilaajalla täytyy olla voimassa oleva sähköpostiosoite ja puhelinnumero, jotta posti voi toimittaa paketin perille.
Kirja postitetaan lähimpään postin toimipisteeseen heti kun kirja on maksettu Ilmatorjuntamuseon tilille. Posti lähettää asiakkaalle tekstiviestin, kun kirja on noudettavissa omasta postin toimipisteestä.
Posti säilyttää lähetystä vain 7 päivää toimipisteessä, jonka jälkeen paketti palautuu takaisin lähettäjälle. Jos pakettia ei noudeta toimipisteestä 7 päivän aikana, niin tilaaja joutuu maksamaan museolle sekä paketin palauttamiskulut että uudelleen lähettämiskulut.
UUTTA, ÄRRÄPAKETTI:
Voimme toimittaa 1-2 kirjan kirjatilauksesi myös 7 euron Ärräpakettina. Saat tällöin paketin lähimpään R-kioskiisi, joka määräytyy kotiosoitteesi mukaan. Otathan huomioon, että kaikki R-kioskit eivät välitä paketteja (Lentoaseman kioskit, Helsingin Rautatieasema lähtevät ja saapuvat junat, Hki Mellunmäki Metro Länsi, Tre Keskussairaala TAYS, Jkl Sairaala Nova, Oulu Sairaala OYS, Järvenpää, Ikaalinen Spa sekä Kuusamo HC Tropiikki)
Lasku lähetetään tilaajalle sähköpostitse kirjatilauksen saavuttua museon sähköpostiin museon nettisivuilta. Tilaajalla täytyy olla voimassa oleva sähköpostiosoite ja puhelinnumero, jotta Ärräapaketti voi toimittaa paketin lähimpään kioskiin ja tavoitella vastaanottajaa tekstiviestillä.
Pienet ärräpaketit ovat hieman halvempia kuin postin kautta toimitetut, mutta jos tilaus käsittää useamman kuin yhden kirjan tai isokokoisen teoksen, niin kuljetuskulut ilmoitetaan asiakkaalle aina etukäteen.
Kaikkein suurimpia tilauksia Ärräpakettipiste ei ota vastaan, vaan ne menevät yhä postin kautta. Kuten postilla, Ärränkin pakettien säilytysaika on 7 päivää, jonka jälkeen paketti palautetaan takaisin Ilmatorjuntamuseolle ja tilaaja joutuu maksamaan museolle sekä paketin palauttamiskulut että uudelleen lähettämiskulut.
YHTEISTÄ:
Tilauksen etenemistä voidaan tiedustella sähköpostitse osoitteesta itmuseo@ilmatorjuntamuseo.fi
Interesting links
Here are some interesting links for you! Enjoy your stay :)Pages
- ARKISTOLUETTELO
- Kassa
- Museokauppa
- Muut Kirjat
- Oma tili
- Ostoskori
- Säätiön Kirjat
- EI KETÄÄN VASTAAN VAAN RAUHAN PUOLESTA
- HISTORIA
- KAPTEENIN PUUSTELLI
- PÄÄSYMAKSUT
- PERTTI PITKÄNEN
- Suomen sotilasperinteet – sotahistorian käännekohdat Tuusulan näkökulmasta
- TUUSULAHALLI
- ASUNTOMESSUT 2020
- HELSINKIHALLI
- ILMATORJUNTASÄÄTIÖ
- MAALILENNOKIT
- MUSEOVIERAILU
- OPASTUKSET JA RYHMÄVIERAILUT
- Uutuuskirjat 001
- Uutuuskirjat 002
- Uutuuskirjat 002
- AJANKOHTAISTA
- KOKOELMAT
- KOTISEUTURETKET
- KOULULUOKKIEN VIERAILUT
- NÄYTTELYT
- OPPIMATERIAALI
- TULIKASTEESTA TORJUNTAVOITTOIHIN
- 20 ItK 23 Semag-Oerlikon
- 40 ItK/36-39 Bofors
- 7.62 Military Rifle M39 ”Ukko-Pekka”
- 76 ItK/16 Vickers
- 76 ItK/27 Bofors
- 76 ItK/28 Bofors
- 76 ItK/29 Bofors
- 76 ItK/34 OK (Modified Obuhov gun)
- 76 ItK/34 Vickers
- 76 K 02 (76-мм дивизионная пушка образца 1902 года)
- 76mm Obukhov Gun (76 ItK 34 OK)
- 88 ItK/37 RMB
- Acoustic Locators
- ALAMAK R.I.D
- AN TPS-1E
- ANTI-AIRCRAFT CANNON 35 ITK 58 OERLIKON AND SUPER FLEDERMAUS FIRE CONTROL SYSTEM
- ANTI-AIRCRAFT MISSILE SYSTEM 96 BUK-M1 TARGET ACQUISITION RADAR (TAR)
- ANTI-AIRCRAFT MISSILE SYSTEM 96 BUK-M1 TRANSPORTER-LOADER VEHICLE (TLV)
- AZP S-60 Autocannon
- Barrage fire vs Targeted fire
- Berliner Suhler Waffenwerke 2cm FLAK 30 and 38
- Breda 76 mm AA Gun mle 1916/1935
- BUKM1 9K37 / SA-11 ”GADFLY”, Ilmatorjuntaohjus 96 (ItO-96)
- CATAPULT MC-83
- Climbing tree
- COMPRESSOR TRUCK UKS-400V-131
- Delta fire control calculator
- Eljas the bear
- FAB 1000 bomb
- Finns in the Great War
- Fixed mount 88mm Flak 18 AA Gun
- Gala-Borletti m37
- Gamma-Juhasz predictors m 36 and 41
- GAZ 66 Off-Road Truck
- GAZ 69M 4×4 light truck
- German acoustic locator RRH
- German grain deliveries to Finland 1940-1944
- Heikki Talvela (1924-2016)
- Hispano-Suiza AA-gun
- HORSE DRAWN ARTILLERY BATTERY IN HYRYLÄ GARRISON 1944-1957
- IGLA-1E (AIR DEFENCE MISSILE 86, SA-16 GIMLET)
- ILMATORJUNTA ENSIMMÄISENÄ TAISTELUSSA
- IN THE ARMY
- JOKE 80
- KAUPPA
- KOKOELMAN HELMET
- KOKOUSTILAT
- L60 40mm (40 ItK 36 59) Galileo-Bofors
- M1870 Berdan rifle (Berdan II)
- M1891 Mosin-Nagant 3-line rifle
- M1895 Winchester rifle
- Maxim machine gun m09-21 with a cartwheel mount
- MISTRAL (AIR DEFENCE MISSILE 91)
- MOSKE87 (Target Acquisition Centre 87 / Command centre 87)
- Putilov 76mm AA Gun M1914
- QF 40 mm Gun Mark I Single Mount
- Rangefinder San Giorgio
- RELOADING THE MISSILE LAUNCHER PLATFORM
- Rocket Launcher BM-13
- S-125 Pechora Fire Control Centre
- S-125 Pechora Fire Control Radar UNV (LOW BLOW)
- S-125 PECHORA MISSILE CONTAINER TANKS
- S-125 PECHORA SYSTEM MISSILE PREPARATION STATION
- S-125 PECHORA SYSTEM MISSILE 5V27
- S-125 PECHORA SYSTEM MISSILE LAUNCH PLATFORM 5P73
- Searchlight
- Spärreld och målskjuting
- STRELA-2M (ANTI-AIRCRAFT MISSILE 78, SA-7B GRAIL)
- Sulkuammunta ja seuranta-ammunta
- Super Fledermaus
- Target Acquisition Radar P-15 ”Flat Face”
- Target Acquisition Radar P-18 ”Spoon Rest”
- TARGET DRONE RADIOPLANE BTT
- The first anti-aircraft missiles in Finland and the S-125 Isayev ”Pechora” (SA-3) missile system
- The first road sign at Lohtaja
- The German helmets
- The Muurila Lilac
- Thunderbird missile
- TULENJOHTO
- Tuusula Coat of Arms
- TUUSULAS ARTILLERY IN THE FINNISH WARS OF 1939-1944
- Vickers calculator m34
- ZSU-57-2
- ZU-23-2 or the 23 ItK 61 ”Sergei”
- DIGIMUSEO
- SAAVUTETTAVUUS
- TUTKAT
- ILMATORJUNTA 100 VUOTTA SUOMESSA 1925-2025
- ILMATORJUNTAMUSEO
- KAHVILA
- PALVELUT
- TYKIT
- VARUSKUNTA KESKELLÄ KYLÄÄ – HYRYLÄ MUUTOKSESSA
- GALLERIA
- OHJUKSET
- YHTEYSTIEDOT
- UUTUUSKIRJAT
Categories
- Ei kategorioita


































